Hei kaikki!
Hei 29. 2010 - distantdreamer
Päätin sittenkin tehdä blogin, ettei tarvitse moneen kertaan kaikkea selostaa. Olen ollut nyt viikon verran ekan hostperheeni luona. Paljon olen tehnyt ja nähnyt. Olen käynyt kaksi kertaa elokuvissa, nähnyt osan sukulaisista (niitä on todella paljon) ja kaupungilla on ollut fiesta. Kuvia laitan fiestasta kunhan saan ne koneelle.
Maaleiri oli todella kiva, parissa päivässä näimme todella paljon, leiri olisi voinut olla pitempikin. Kuvia leiristä löytyy facebookista.
Huomenna menemme käymään Tuxtlassa, joka on osavaltion pääkaupunki. Sinne on parin tunnin automatka. Menemme hankkimaan sieltä minulle maassaoleskelulupakortin (tai joku sellanen se on) ja shoppailemaan. Jäämme sinne yöksi. Ensi viikolla menemme Pueblaan ja Mexico Cityyn saattamaan host siskoni lentokoneeseen, hän lähtee vaihtoon Suomeen :).
Adios!